Liikuttavia ajatuksia

Yksilöt ja organisaatiot ovat yllättävän samanlaisia. Brändien ja tuotteiden näkyessä ulospäin, voi välillä unohtua, että ihmisistä se organisaationkin menestys rakentuu. Tällä hetkellä yksilöt ja organisaatiot hakevat ratkaisuja pahoinvoinnin poistamiseksi. Ideaalitilanne olisi kestävän hyvinvoinnin luominen, mikä näkyisi myös liiketoiminnantunnusluvuissa. Mitä nopeammin sen parempi. Muistan yksilöidenkin kohdalta lukeneeni "kaikki mulle nyt heti"- asenteesta.

Tutkimustenkin mukaan suomalaiset kokevat jossain vaiheessa elämäänsä tuki-ja liikuntaelinten sairauksia. Ehkä muistat itsekin joskus pyöritelleesi päätä ja todennut niska-hartiaseudun olevan jumissa. Tai kuvitellaan että alaselkäsi olisi kipeä. Sellainen paineen ja väsymyksen tunne alaselässä, joka pikku hiljaa hiipii sinne jäytämään jaksamistasi.
Tekee mieli pyöristää alaselkää ja ehkä venyttää hieman. Ehkä muistat, että tätä on voinut olla joskus aikaisemminkin. Ja se paine, väsymyksen tunne, kipu vaan kulkee inhottavasti mukana vaikka asentojen vaihtaminen voi hetkellisesti helpottaakin. Tiedätkö mitä tarkoitan?
Koita samaistua tuohon tilanteseen. Mitä tekisit tässä tilanteessa?
Mobilaattia, hierontaa vai ehkä fysioterapiaa?

Iso osa meistä luultavasti aloittaa mobilaatilla ja särkylääkkeillä, ehkä kokeilee hierontaa. Fysioterapeutille asti päädyttyään korostuu toive: hiero ja kosketa, hoida ja paranna. Anna minun vain olla ja vie se kipu pois. Selkäkivun voittaa se, joka sitoutuu tekemään asian eteen töitä myös itsekin. Fysioterapeutti kyllä auttaa- tämä ammattiryhmä on harvinaisen innoissaan työstään ja jumppaliikkeistään.

Useat organisaatiot toimivat samalla tavalla. Hyvinvoinnin puute saadaan mitä hienoimmilla kyseilyillä ja kartoituksilla konkretiaksi: "Meillä koetaan stressiä ja voidaan henkisesti huonosti." Markkinoilla on yllättäen kasvava tarjonta ajan- ja stressinhallinta seminaareista.
Stressinhallinnan puutteestako se stressi tuosta vaan syntyi?

Ongelmien kanssa on monta tapaa menetellä. Asioida voidaan kieltää todeksi tai suunnata oma huomio muualle pois kuormittavasta tekijästä. Omaa ajattelua voi myös opettaa näkemään asioita eri näkökulmista ja tätä kautta ohjata mieltä näkemään esim. asian positiivisempia puolia. Tässä toimintatavassa ollaan jo matkalla oikeaan suuntaan. Omaan toimintaa ja käyttäytymistä tulee pysähtyä tarkastelemaaan. Virittääkö stressi minut tehokkaaksi, jotta selviän tästä projektista deadlinen puitteissa? Vai yrittääkö kehosi kertoa sinulla menevän liian lujaa. Onko aika pysähtyä ja hellittää?

Oireen hoitamisen sijaan ongelmia voidaan myös ratkaista. Mistä se stressi oikein johtuu? Ymmärränkö työni merkityksen ja minuun kohdistyvat vaatimukset? Pystynkö itse vaikuttamaan työnkuvaani ja tavotteisiini? Koenko oman työni merkitykselliseksi? Arvostetaanko minua? Tukeeko esimies työtäni? Onko informaation kulku organisaatiossa vapaata? Asiat stressaavat huomattavasti vähemmän, kun ymmärtää mistä on kysymys ja mitä minulta odotetaan. Melko loogista, että tällöin odotuksiin on helpompi vastata.

AIka katsoa peiliin: Useat organisaatiotkin haluavat ostaa pikaratkaisuja asioiden korjaamiseksi. Aivan kuten yksilökin - hoitaa ja lääkitä oiretta syyhyn tarkemmin paneutumatta. Pitkäjänteiseen toimintaan ei uskalleta sitoutua vaan kaupat syntyy, kun konsultti on onnistunut konseptoimaan ratkaisunsa niin, että lääkkeen vaikutus näyttää olevan välitön. Ja tietysti niin, että asia voidaan hoitaa vain muutamalla parin tunnin luennolla johtoa mahdollisimman vähän kuormittamatta.

Uskon kestävän hyvinvoinnin luomisessa ratkaiseva tekijän olevan niin yksilöiden kuin organisaatioiden kanssa oman toiminnan tarkastelu ja sen kehittäminen. On kyettävä menemään pintaa syvemmälle ja tekemään näkymätön näkyväksi. Kehittämishankkeissa on uskallettava nostaa kissa pöydälle ja luoda toimintavampia, hyvinvointia paremmin mahdollistavia malleja ja sitoutua niihin. Olen optimisti ja uskon, että tälläisiä organisaatioita on olemassa.

Miten on, hoidetaanko teillä oiretta vai uskalletaanko paneutua myös oireen syihin ja kehittää toimintaa?

Hyvinvointia rakentamassa,

Anki Forsman

Kevään aikana mediassa on paljon kohistu ruoasta. Rasvat, maito, hiilihydraatit ja lisäaineet ovat kaikki vuorotelleen saanet hetkensä parrasvaloissa. Kyllä vähemmästäkin saa tavallisen ihmisen pään pyörälle. Ammattilaisetkin pyörittelevät päitään- milloin tästä hyvinvoinnin tavoittelusta hävisi se hyvinvointi? Jokainen lapsesta vaariin ja sauvakävelijästä puntti-Penttiin puhuu sujuvasti karppaamisesta ja vähähiilihydraattisuudesta.

Tietoisuuden kohoaminen ruokavalion laadun ja terveellisyyden taustalla on positiivinen asia. Hienoa huomata oman hyvinvoinnin ja jaksamisen puhuttelevan. Kuulutankin kultaisen keskitien perään. Hyvinvointia. Helppoutta. Virpi Salmen Ruokavammainen tässä terve-blogikirjoitus HS.fi:ssä (http://www.hs.fi/juttusarja/salmi/artikkeli/Ruokavammainen+tässä+terve/1135268224867) oli parasta luettavaa ravinnosta pitkään aikaan. Salmi kirjoittaa siitä kuinka länsimaalaisten kuuluu kehitellä itselleen jokin syömishäiriö. On suorastaan outoa syödä normaalisti.

Normaalisiti syöminen on vaikeaa. Tiukat dieetit tarjoavat epävarmalle ripustautumismahdollisuuden. Omaa hyvinvointia rakennetaan suorittaen pahoinvoinnin keskellä tiukkoja ohjeita vaalien. Luomu, karppaus, eläväravinto - kaikki varmasti toimivia vaihtoehtoja, mutta osittain myös ison markkinointikoneiston aikaansaamaa. Nyt on trendikästä syödä luomua ja karttaa lisäaineita. Siinä sivussa sattui vaan unohtumaan, että läheskään kaikki lisäaineet eivät ole keinotekoisia. Minulle se näyttäytyy pahoinvointina, jos oma hyvinvointi on riippuvainen pyhästä lähteestä noudetusta juomavedestä. Helppous, rentous ja sallivuus on siitä kaukana.

Äärimmäinen kieltäytyminen johtaa usein repsahtamiseen. Yleistä on myös ettei edes tarvitse repsahtaa, kun asioita toteutetaan vähän tai vähän enemmänkin sinnepäin. Miksi kammota hiilihydraateista saatavia kaloreita, jos lomapäivien aikana janoa sammutetaan vuoroin kaljalla ja lonkerolla unohtamatta viiniä ruokailun yhteydessä. TIeteellistä keskustelua kovien rasvojen prosenttiosuudesta ravintosuosituksissa tuskin tarvitsee koko kansa kesken edes käydä. Me taidamme olla aivan pihalla perusasioissakin. Ihminen laihtuu, kun syö vähemmän kuin kuluttaa. Havainnollistetaan lomajuomista esimerkillä. Pullollisesta punaviiniä saa helposti kalorimäärän nousemaan yli 600:aan kaloriin. Tuohon määrään kaloreita saisi uusia perunoita popsia melkein 900:n gramman verran tai omenoita yli 1,7 kiloa. Kuka tekisi raittiudesta trendikästä- sehän on aivan pommin varma tapa laihtua.

Haluaisin kirjoittaa tähän myös äidin näkökulmasta. Me siirrämme käyttäytymismalleja haluamattammekin lapsillemme. Jos koko perhe saadaan saman ruokapöydän ääreen, eikö ole omituista, jos kaikki perheen jäsenet eivät voi syödä samaa ruokaa? Allergiat on luonnollisesti oma erillinen kategoriansa. Entistä nuoremmat laihduttavat ja onko se ihme? Laihduttaminen erilaisten dieettien, jauheiden ja erikoisruokavalioiden avulla taitaa olla yleisempää kuin kotiruoan syöminen.

Uskon että sama ruokavalio ei sovi meille kaikille eikä tarkoitukseni ole ylistää yhtä dieettiä toista paremmaksi tai toimivammaksi. Kehotan vain avaamaan silmät omalle toiminnalle. Peiliin katsominen onkin vaikeampaa kuin oikotien valitseminen. Me teemme ihmeitä tavoitellassamme hyvinvointia. Ihmeitä tehdään tapahtuvaksi. Eikö silloin kannattaisi suunnata olemassa oleva energia ja tahto sellaiseen toimintaan, jossa keinot vievät tavoitteeseen. Tarkoitan tällä sitä, että tehdään asioita jotka oikeasti ja rehellisesti johtavat esim. hyvinvointiin tai laihtumiseen. Sen jo tiesitkin- äärimmäinen kontrolloinnilla et onnistu kummassakaan edellä mainitussa.

Leivoin eilen korvapuusteja -voilla. Terveeseen suhtautumiseen ruokaa kuuluu myös sallivuus ja jälkiruoat.

Pullantuoksuisin terveisin,
Anki Liikuttaja-tiimistä